Ei mitään päälle pantavaa!
Olen joko tavattomasti edellä aikaani tai sitten totaalisen jäljessä. Trendsetteri tai juntti. Kaupoissa ei ole juuri koskaan sellaisia vaatteita, joita olen ajatellut ostavani: ne on joko myyty loppuun tai niitä ei vielä ole myytävänä.
Tämä tekee shoppailusta äärimmäisen tuskallista. En muutenkaan pidä kaupoissa juoksemisesta, sillä minulla on harvoin siihen levollista aikaa (yleensä hiki, kiire ja tuska päällä). Ja koska minulla ei ole aikaa hommaan, tarpeet ja mieliteot kasautuvat. Ja sitten kun vihdoin pääsen kauppoihin katselemaan, en löydä haluamiani juttuja. Suomeen kun mahtuu kerrallaan aina yksi kenkämuoti ja kaupat myyvät samoja vaatteita kuin kaikki muutkin kaupat.
Olen aika ajoin pahassa negatiivisessa shoppailukierteessä.
Toki vaatteiden ostamisessa on usein kyse mielihaluista: mieli tekee jotain uutta. Mutta välillä on kyllä aivan aitoja tarpeitakin: musta jakkupuku tai juhlamekko puuttuvat kaapista. Jos kyse on mielenvirkistyksestä, voi vaellella päämäärättömästi kaupoissa ja ostaa jotain, jos jotain mukavaa, sopivaa ja tarpeellista sattuisi löytymään. Mutta jos on akuutti tarve saada musta jakkupuku, niin se täytyy löytää nyt eikä ensi syksynä. Ja jostain kumman syystä mustia jakkupukuja ei esimerkiksi näin kesän kynnyksellä ole kauheasti tarjolla. Juhlamekkoja on kyllä nyt rekit täynnä, mutta menepä etsimään juhlatanttua elokuussa, kun ei ole enää kesäjuhlasesonki, muttei vielä pikkujoulusesonkikaan…
Olen oppinut optimoimaan reittini työmatkoilla ja hyödyntämään pojan 30 minuutin soittotunnin. Poikkean nopeasti vaatekauppaan, jos huomaan ikkunassa jotain kivaa. Olen ostanut useita kivoja vaatteita puolessa tunnissa. Mutta. Vartissa voi ostaa paidan, muttei jakkupukua. Farkuista tai bikineistä puhumattakaan. Niiden ostaminen ja etenkin sovittaminen vaatii runsaasti aikaa ja mielellään myös kuohuviiniä. Jälkikäteen vaadittaisiin myös Nordströmin klinikan palveluita, niin pahasti sovituskopit, niiden valaistus ja peilit loukkaavat naisellista minäkuvaa.
Koska haluan ja tarvitsen välillä uutta vaatetusta, mutten pidä kaupoissa juoksemisesta, varsinkaan ilman saalista, hoidan hommat pikapikaa sivumennen TAI netissä. Olen siirtynyt shoppailemaan virtuaalitodellisuuteen. Laukkuja, kosmetiikkaa ja käsityötarvikkeita olen jo netistä runsaasti ostanutkin, mutta vaatteita vielä aika vähän.
Vast'edes teen heräteostoksia netissä! Ja kauppoihin uskaltaudun vasta, kun minulla ei varmastikaan ole mielessä yhtään vaatevisiota. Jos moni löytää netistä mielenkiintoisia miehiäkin, niin luulisi löytävän vaatteitakin?
(Tiedän, että vaatteiden ostamiseen netistä liittyy haasteita, kuten hiplaamisen ja sovittamisen puuttuminen. Mutta kun tietty merkki on tuttu, voi ostaa sovittamattakin. Olen monesti ostanut kivijalkakaupoistakin.)
Verkkokauppavinkkejä otetaan vastaan! Etenkin sellaisia, joista löytäisi maitokahvinväristä kynsilakkaa (ei löydy edes Stockmannilta), beigehkön sifonkihameen, kesäkengät, jotka olisivat mukavat ja naiselliset (siis samat kengät), keväisen jakku- tai housupuvun…
